Ville-Juhani Sutisen arvostelu ololosta Turun Sanomissa

luonnehdintoja ololosta tarttui haravaan netistä: Neliapina & Catharinal

Henriikka Tavin kritiikki ololosta Helsingin sanomissa 16.10.

Kirjallisuudentutkija Maaria Pääjärven kiintoisa teksti ololosta

Juhani Tikkanen lukee ololoa

Ololosta joutsijärven ja Sven Laakson blogeissa.

Vain skandinaavi saattaa sanoa:
"Jumalia on olemassa. Tulen toimeen ajatuksen kanssa."

Tai toisinaan suorastaan:
"Siedän jumalia. Mitäpä heistä."

Juuri skandinaviasta tuppaa löytymään valtavia esi-isien luita,
suurempia kuin yhdenkään elossa olevan ihmisen.

"Pikkumuurahaiset uhka jopa Nasan järjestelmille"

Pitää mennä syytä myöden, mitä tulee kieleenkin.

Elämä kutsuu elämää.
Istuta puu.

Vesa Rantaman ololo-arvostelu Kiiltomadossa.

(ololo-arvostelu Keskisuomalaisesta)

"TODELLISUUDEN MURTUMIA

Kuopiosta kotoisin olevan jyväskyläläisen Olli-Pekka Tennilän (s.1980) esikoisrunoteoksessa Ololo rakentuu eräänlainen olemisen vastatila, jossa hajotetaan totutun rakenteita. Runoissa hahmottuu hauras, epäselvä, etsivä ja samalla todellinen tapa olla.

Teoksessa haetaan järjestelmällisesti olemisen, muistin, tietämisen ja merkitysten rajaa. Siinä mielessä teoksessa on varsin filosofinen perusvire. Etsimisen avaimena on Tennilän herkkävaistoinen, keskeneräisyyden hyväksyvä kieli. Melankolissävyisissä runoissa luodaan riemastuttavalla tavalla murtumia valmiiksi valettuun maailmaan: "Pienenä ajattelin, että kaikesta huolimatta / hän saattaakin olla lohikäärme eikä äiti. / Mittailin pudotusta ja yksinäisyyttä. // kielekkeellä.

Fragmentaariset runot kerrostuvat toistensa päälle, ja raakileenomaisuus yhdistyy tarkkaan hiottuun. Tennilän vahva ote heikentyy teoksen pitemmissä runoissa, joissa on ihmetyttävän paljon ylimääräistä. Lyhyissä, sarjallisissa runoissa Tennilä onnistuu paljastamaan kerros kerrokselta jotakin huimaavan todellista."

-Outi Kaikkonen, Keskisuomalainen, tiistai 8.4.2008

"TALLATTU VALO!"

blogi

uutimoinen

Ihan hyvät tuntui olevan meiningit.

"Maailman ensimmäisenä äänen talteenottajana on pidetty keksijä Thomas Edisonia Maijalla oli karitsa -laulullaan vuodelta 1877. Nyt tutkijat ovat kuitenkin löytäneet tätäkin varhaisemman äänitteen.

Tutkijoiden mukaan pariisilainen peltiseppä Edouard-Leon Scott de Martinville äänitti huhtikuussa vuonna 1860 kymmenen sekuntia ranskalaislaulua Au Clair de la Lunea. Tutkijat löysivät äänitteen pariisisilaisista arkistoista aiemmin tässä kuussa.

Äänitys oli tehty menetelmällä, joka ei sallinut aikalaisten kuunnella äänitystä, vaan toistoon tarvitaan nykyaikaisia laitteita. Edison sen sijaan keksi laitteen, jonka avulla myös toisto onnistui." -YLE

Au Clair de la Lune

Hän marssittaa kysymysmerkkejään kohti varmaa kuolemaa.

Hän janoaa kieltä,

Järjestelee lauseiden kokoelmaa, jokaista hokemaa

kuin muovisotamiehiä. osuakseen tarkemmin.

piiloutuu älyn sekaan, niin kuin sanotaan.

Joku uneksii kahvipöytäkeskustelusta hänen puolestaan.

Hänet on pantu etsimään koherenssia,

keskittyneen mielen ilmaisua, mutta ihminen ei viihdy

hänen seurassaan, kuten ihminen saattaa muutoin viihtyä

paikoitellen

jäätävää tihkua. Ihminen alkaa rimpuilla, hajaantua kuten pilvet

ja kielensä raahautuu perässä & haarautuu edellä

kuminan kuminan kumina.


ja sitäpaitsi kielet nyt tekevät
mitä kielet tai kielet tai kielet tekevät.

keinoäly=mimikry=mukanokkaeläin

Mantis olkoon lehti puussa.

Antaa kaikkien robottien nukkua.

Miksi on hölmöä
sopia tapaaminen hänen sänkynsä luokse
kahden tunnin päähän?

Kivi voisi olla sydän, milloin hyvänsä (tulkaa kivet).

verenseisake.

Luultavasti emme edes keskustele.
lauseet keskustelee.

ETHÄN KOSKE TAIDETEOKSEEN.

PLEASE DO NOT TOUCH THE ARTWORK.

Ei ole eläimiä eikä ole kettuja.

Niin kuin Derzu Uzala sanoi kaikesta: ihminen. tai inuit.

Ja sitten on niitä, joita vaikuttaa olevan vaikeampi piirtää.

Ei ylivertainen, vaan parantunut ihminen.

Mustan laatikon sijaan taittaa punaisen.

hiht hiht. siipiranka.

Huomautan vain että ololo-kirja on saapunut ja saatavilla. Sitä saa ainakin minulta, Jyväskylän Lukuhetki-kirjakaupasta (myös nettikauppa) ja Baari Vakiopaineesta. Helsingissä Ntamon kirjoja kaupustelee kuulemma Lasipalatsissa sijaitseva kirjakauppa sekä Like-kirjakauppa.

Jyväskylässä hinta katukaupassa on noin 12 euroa (lähettäessäni vähäiset postituskulut päälle).

Noin yleisesti kannattaa runokirjoja muutenkin tiedustella kirjakaupoista, jotta joku suuremmissakin ymmärtäisi ottaa vähän vastuuta kulttuurista.

Vaikuttaa muuten siltä, että antikvariaattien ja pienten kirjakauppojen ero on liudentumassa edistyksellisten tapausten ottaessa myyntiin kustantajien jäännöserien lisäksi myös indiemeininkejä - sarjakuvaa, runokirjoja ja muuta sellaista. Katetta uusista kirjoista tuskin ensi alkuun saa, mutta ehkä meininki houkuttelee ihmisiä kirjakauppoihin joihin ei liitykään välitöntä ahdistuksentunnetta.

Sähköpostilaatikkoni oli osittain tukkeutunut (vain roskaposti pääsi läpi), mutta lienee jo kunnossa. Olisi miellyttävää jos webmail ilmaisisi ongelmat jotenkin.

(tarkemmin ajatellen se tekeekin sen, mutta vain yleisellä mahdollisuuksien tasolla)

aivonkansi alkaa olla laho.

On olemassa kirja.
Nyt jo lopullisesti keskeneräinen.

Ja luonnehdintaa.

Niin ja voin välittää noita, jos ei ole luottokorttia tai paypalit ei onnistu. Tai muutenkin.
Yritän toimittaa huomiota herättämättä. Voi kysellä sähköpostilla:
olautenn(ät)cc.jyu.fi

Ja samasta osoitteesta voi kysellä myös lainaan.

(Sähköposti oli osittain tukossa, mutta nyt sen pitäisi taas vetää.)

Seuraavan sadan vuoden aikana kuolee sukupuuttoon arvioiden mukaan noin yhdeksän kymmenestä kielestä ja joidenkin ekologien mukaan jopa puolet kaikista maailman eliölajeista.

keskustelua metsänhoidosta

nahan hajun junan
hujanhajan uhan
ajan hunajahanan

Tarvitsen hiekkamonitorin.

Pieni hiekkalaatikko josta kirjaimet ja kuvat kohoavat muotoina kuten linnat.

Ja vähitellen vuorovesi vanhentaa vuoriston kummuiksi.

Siinon out sekä in.

Hänen oireitaan on kohdeltava sairautena,
mitä hän sitten tekeekin pahaa,
ja hänen sairauttaan on kohdeltava oireina.

Jos teriö saa sinut muistamaan, olet varmaankin oikeilla jäljillä.
Jos hänen hiuslaitteensa saa sinut muistamaan,
mikä saakin sinut muistamaan. Olet oikeilla jäljillä.

Oikeudenkäynnin rakenne vaatii todennäköisyyden idean ja luottamusta siihen.
Oikeudenkäynnin rakenne ehdottaa erotteluja & tarkentuvaa draamaa.
Oikeudenkäynnin rakenne luottaa maalaisjärkeen (sensible man).
Oikeudenkäynnin rakenne vaatii käsityksen totuuden luonteesta.
Oikeudenkäynnin rakenne vaatii merkityksen yksikäsitteisyyden.
Oikeudenkäynnin rakenne edellyttää valtion suvereniteetin.
Oikeudenkäynnin rakenne vaatii narratiivisen persoonan.
Oikeudenkäynnin rakenne jakaa todistuksen taakan.
Oikeudenkäynnin rakenne vaatii kommunikaatiota.
Oikeudenkäynnin rakenne pyrkii ratkaisuun.
Oikeudenkäynnin rakenne peittää jälkensä.

Öisin märän tien yllä tuskin liikkuen
leijuu totaalinen alus. tai siemen, horsmansiemen.

Cohen-tulkinta, osu ja uppos.

korvat

Joskus on ollut hyvääkin meininkiä.

Kieltä ei voi käyttää. Mutta sitä voi näyttää.

Animoitu rekonstruktio haapanoiden ja Hawk-hävittäjän kohtaamisesta Kruunupyyssä noin vuosi sitten

linkki

Mistä ei voi kirjoittaa, siihen täytyy kirjoittaa.

Ehkä vähitellen tapahtuukin kaikki.

Ehkä kaikki tapahtuukin vähitellen.
Ehkä vähitellen kaikki tapahtuukin.
Ehkä tapahtuukin vähitellen kaikki.
Ehkä kaikki vähitellen tapahtuukin.
Ehkä tapahtuukin kaikki vähitellen.

...lfiini käy pinnalla vain käännöksen nisäkäs hengiss...

Ajattelin näkökenttää, kielten ruumiiden tietoisuuksien selittymätöntä rajautumista.
Tai kahta pientä liekkiä joiden ruumis on stabiili sydämestä ylöspäin kohoava imu.
Kompassi joka näyttää ylöspäin. Onko rajautuneella ruumiilla aina suunta?

Kissa tuli raapimaan ulko-ovea. viipyi vieraana.
Sillä on omat ajalliset reittinsä. Myöhemmin se jatkoi matkaansa, esteenä vain ovet
turkissaan syvä tupakansavu.

Kirjoitus teknologiana siirtää hahmotusyrityksiä kohti omaa logiikkaansa, vastustamattomasti. Kuten nyt kirjoitussuunta vasemmalta oikealle: se määrittää kykyämme lukea kaikkea, myös jokaista valokuvaa. Kuvan dynamiikka viettää mieluummin niin - vasemmalta oikealle - kuin päinvastoin.

Muistan valokuvan jossa mielenosoittajat kohtasivat mellakkapoliisin rintaman. Ollessaan oikealla puolella kuvaa, poliisit joutuivat perääntymään syntyneen vaikutelman nojalla. Peilikuvaksi kehitetyssä versiossa tulos oli päinvastainen: mielenosoittajia ahdistettiin, ja he perääntyivät.

Tekeekö totuus minussa työtään vaikken ymmärtäisi?

Todellisuus: ei voisi olla todellisuutta ilman toden sijaintia hänessä.
Siis todellinen, mikä hyvänsä todellinen, kuinkakin kapea,
on ilmaistavissa niin kuin se koskee kaikkia:

On voimassa todellisuus.

Koskee kaikkia kun joku kantaa totta kuin vettä. vettä vaan.

Valkean ja valkoisen ero on ensinnäkin siinä, miten valkea on itse valonlähde. Tai ainakin se viittaa tuohon alkuperään. Valkoinen on selkeämmin väri, siihen ei liity tulen valkeaa, pikemminkin aistin siinä tietyn keinotekoisuuden, niin kuin peittovalkoinen on valoakuljettavan valkean vastakohta. Mutta keinot ja teot vanhenee, valkoinen tulee todeksi. Lisäksi valkoinen kantaa koita, koittaa kohota.

Sunnuntain HS:ssa oli Kieli-ikkuna, jossa muuan Nuutinen käsitteli Kointähden etymologiaa: "koiperhosella ja aamutähdellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä keskenään". Aivan kuin kieltä ei otettaisi aivan todesta.

Hänen sydämensä lyö yhä nopeammin
ja silmä vaeltaa ihon rannikkoa.

Sydän. solmu tai sydän.
Kerää painetta kunnes purkautuu.

Voimmehan nähdä vain pisteeseen saakka.
Mihin se piste sitten syvenee.
piste. tai sanotaanko:
yksinkertaisin mahdollinen silmä.

Miksei peli voisi jatkua jatkumistaan?
Miksi kääntyä kohti pakenevaa pistettä?
Miksei silmä jatka matkaansa, avaa maisemaa vielä?

Pidän elokuvan alusta. Usein on päivä.
Kuvaan tarttuu kaikkea,
ikään kuin todellisuus ennen kuin se tarkoittaa todellisuutta
- siis: on yhdentekevä keveä päivä.

Myöhemmin on todellisuus niin kuin se on; että on tosi jota kantaa.
Omata totta.
Mutta elokuvassa se on harvoin kiihottavaa.
Toisin kuin todellisuudessa.
Ehkä olen nähnyt liikaa.
Toisin kuin todellisuudessa.

Samaan aikaan kun kuvan takana on kiire saada kaikki esille,
minä yritän katsoa vielä hetken kaikkea mikä varkain valuu maailmasta siihen
kun takana on kiire, niin kuin mitä hyvänsä voisi käydä.
Puistonpenkiltä käsin.

Hän päätyy uurteidensa väliin
tarkentuu yhä, vielä, aina.

Olet valinnut
ja kasvanut noin,
mutta ei se ole niin.

Mitään valintaa ei ole.
Minua hämmästyttää
miten on vaikea sanoa yksinkertaista asiaa:

Ei hän ole valinnut mitään.
Vaihtoehtojen joukko on tyhjä joukko.
Ei yhtäkään.
Ja yhä hän tarkentuu peruuttamattomasti,
omaan tapaansa.
Tulee itsekseen.
Tuulee.

Narkissos

WC:ssä, pattereita kuunnellessaan hän ei tiedä, että kellarissa on kone joka valehtelee putkistojen jatkuvuuden kohti horisonttia.

Kohina jota kone toistaa on vain lyhyt nauhoitettu pätkä, uudelleen ja uudelleen.

Mutta hän ei osaisi lukea sitäkään valhetta, aivan kuten hän ei näe peilikuvaansa hangesta, vaikka kaikki valo tulee takaisin silmiin. Valkea kohina.

Kyky erotella on rajallinen, ja niin myös muisti
tekee hänestä huoneen, jossa syödään. Pattereiden valossa.