tiistaina 3. helmikuuta 2009
maanantaina 15. joulukuuta 2008
Ville-Juhani Sutisen arvostelu ololosta Turun Sanomissa
sunnuntaina 2. marraskuuta 2008
luonnehdintoja ololosta tarttui haravaan netistä: Neliapina & Catharinal
tiistaina 21. lokakuuta 2008
Henriikka Tavin kritiikki ololosta Helsingin sanomissa 16.10.
keskiviikkona 23. heinäkuuta 2008
keskiviikkona 18. kesäkuuta 2008
keskiviikkona 28. toukokuuta 2008
Ololosta joutsijärven ja Sven Laakson blogeissa.
sunnuntaina 18. toukokuuta 2008
Vain skandinaavi saattaa sanoa:
"Jumalia on olemassa. Tulen toimeen ajatuksen kanssa."
Tai toisinaan suorastaan:
"Siedän jumalia. Mitäpä heistä."
Juuri skandinaviasta tuppaa löytymään valtavia esi-isien luita,
suurempia kuin yhdenkään elossa olevan ihmisen.
"Jumalia on olemassa. Tulen toimeen ajatuksen kanssa."
Tai toisinaan suorastaan:
"Siedän jumalia. Mitäpä heistä."
Juuri skandinaviasta tuppaa löytymään valtavia esi-isien luita,
suurempia kuin yhdenkään elossa olevan ihmisen.
tiistaina 13. toukokuuta 2008
maanantaina 5. toukokuuta 2008
keskiviikkona 30. huhtikuuta 2008
tiistaina 8. huhtikuuta 2008
(ololo-arvostelu Keskisuomalaisesta)
"TODELLISUUDEN MURTUMIA
Kuopiosta kotoisin olevan jyväskyläläisen Olli-Pekka Tennilän (s.1980) esikoisrunoteoksessa Ololo rakentuu eräänlainen olemisen vastatila, jossa hajotetaan totutun rakenteita. Runoissa hahmottuu hauras, epäselvä, etsivä ja samalla todellinen tapa olla.
Teoksessa haetaan järjestelmällisesti olemisen, muistin, tietämisen ja merkitysten rajaa. Siinä mielessä teoksessa on varsin filosofinen perusvire. Etsimisen avaimena on Tennilän herkkävaistoinen, keskeneräisyyden hyväksyvä kieli. Melankolissävyisissä runoissa luodaan riemastuttavalla tavalla murtumia valmiiksi valettuun maailmaan: "Pienenä ajattelin, että kaikesta huolimatta / hän saattaakin olla lohikäärme eikä äiti. / Mittailin pudotusta ja yksinäisyyttä. // kielekkeellä.
Fragmentaariset runot kerrostuvat toistensa päälle, ja raakileenomaisuus yhdistyy tarkkaan hiottuun. Tennilän vahva ote heikentyy teoksen pitemmissä runoissa, joissa on ihmetyttävän paljon ylimääräistä. Lyhyissä, sarjallisissa runoissa Tennilä onnistuu paljastamaan kerros kerrokselta jotakin huimaavan todellista."
-Outi Kaikkonen, Keskisuomalainen, tiistai 8.4.2008
Kuopiosta kotoisin olevan jyväskyläläisen Olli-Pekka Tennilän (s.1980) esikoisrunoteoksessa Ololo rakentuu eräänlainen olemisen vastatila, jossa hajotetaan totutun rakenteita. Runoissa hahmottuu hauras, epäselvä, etsivä ja samalla todellinen tapa olla.
Teoksessa haetaan järjestelmällisesti olemisen, muistin, tietämisen ja merkitysten rajaa. Siinä mielessä teoksessa on varsin filosofinen perusvire. Etsimisen avaimena on Tennilän herkkävaistoinen, keskeneräisyyden hyväksyvä kieli. Melankolissävyisissä runoissa luodaan riemastuttavalla tavalla murtumia valmiiksi valettuun maailmaan: "Pienenä ajattelin, että kaikesta huolimatta / hän saattaakin olla lohikäärme eikä äiti. / Mittailin pudotusta ja yksinäisyyttä. // kielekkeellä.
Fragmentaariset runot kerrostuvat toistensa päälle, ja raakileenomaisuus yhdistyy tarkkaan hiottuun. Tennilän vahva ote heikentyy teoksen pitemmissä runoissa, joissa on ihmetyttävän paljon ylimääräistä. Lyhyissä, sarjallisissa runoissa Tennilä onnistuu paljastamaan kerros kerrokselta jotakin huimaavan todellista."
-Outi Kaikkonen, Keskisuomalainen, tiistai 8.4.2008
tiistaina 1. huhtikuuta 2008
keskiviikkona 26. maaliskuuta 2008
"Maailman ensimmäisenä äänen talteenottajana on pidetty keksijä Thomas Edisonia Maijalla oli karitsa -laulullaan vuodelta 1877. Nyt tutkijat ovat kuitenkin löytäneet tätäkin varhaisemman äänitteen.
Tutkijoiden mukaan pariisilainen peltiseppä Edouard-Leon Scott de Martinville äänitti huhtikuussa vuonna 1860 kymmenen sekuntia ranskalaislaulua Au Clair de la Lunea. Tutkijat löysivät äänitteen pariisisilaisista arkistoista aiemmin tässä kuussa.
Äänitys oli tehty menetelmällä, joka ei sallinut aikalaisten kuunnella äänitystä, vaan toistoon tarvitaan nykyaikaisia laitteita. Edison sen sijaan keksi laitteen, jonka avulla myös toisto onnistui." -YLE
Au Clair de la Lune
Tutkijoiden mukaan pariisilainen peltiseppä Edouard-Leon Scott de Martinville äänitti huhtikuussa vuonna 1860 kymmenen sekuntia ranskalaislaulua Au Clair de la Lunea. Tutkijat löysivät äänitteen pariisisilaisista arkistoista aiemmin tässä kuussa.
Äänitys oli tehty menetelmällä, joka ei sallinut aikalaisten kuunnella äänitystä, vaan toistoon tarvitaan nykyaikaisia laitteita. Edison sen sijaan keksi laitteen, jonka avulla myös toisto onnistui." -YLE
Au Clair de la Lune
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)