tiistai 25. joulukuuta 2007
torstai 20. joulukuuta 2007
Ensimmäinen puhelu nimestä
Sisältöönsä sopien vähän sattumanvarainen nimi on paikallaan.
Kohina tarkoittaa signaalia joka ei lunastu. Se koostuu sattumanvaraisista taajuuksista. Koska emme osaa lukea.
Asemien välitilan täyttää kohina, jonka läpi saattaa puhjeta etäistä puhetta.
Tausta kohisee, ajan alku, aurinkotuuli, lämpimät pinnat, puhelinlangat.
Kohinaa koskeva kieli operoi analogian kautta: kuten valo on valkoista ilmentäessään kaikkia nähtäviä taajuuksia, on myös kohina valkoista silloin, kun jokainen taajuusalue on läsnä fysikaalisesti ajatellen yhtä vahvasti. Tällä alueella kieli on vielä heikkoa ja toimii visuaalisen metaforistiikan kautta. Samoin kuin on olemassa white noise, on myös blue noise, purple noise, pink noise, brown noise ja grey noise.
Mutta logiikka murtuu. Kieli alkaa valua omiin suuntiinsa ja rikkoo valon spektrille perustuneen symmetrisen astiansa. Siinä missä sininen ja violetti kohina ilmentävät korkeita taajuuksia suhteessa suuremmalla energialla vastaten näin analogian mukaan sinistä ja violettia valoa, spektrin toisessa päässä brown noise viittaakin (myös) aivan toisaalle - brownin liikkeeseen, eräänlaiseen ennustamattomaan liikkeeseen ja sen matemaattiseen mallintamiseen. (Botanisti Robert Brown havaitsi ennustamattomuutta tutkiessaan siitepölyn, sekä lehtisammalten ja kortteiden itiöiden liikettä vedessä. Myöhemmin hän toisti havainnon myös tuhkalla.) Matemaattiset mallit tällaisen ennustamattomuuden matkimiseksi ovat siis myös keinoja tuottaa kohinaa.
Spektri-analogiassa ruskea kohina vastaa siis punaista kohinaa, jossa energia suurenee taajuuden pienentyessä. Valkean ja punaisen (brown) kohinan väliin jäävää kompromissia kutsutaan vaaleanpunaiseksi kohinaksi (pink noise). Koska ihmiskorva on herkempi taajuusalueensa korkeille äänille, tuntuu luontevalta korostaa matalia taajuuksia. Nimi vaaleanpunainen houkuttelee tulkitsemaan näin painotettua kohinaa yleisen ihonvärin kautta. Tämä on kuitenkin jokseenkin virheellistä, sillä varsinainen psykoakustinen kohina on vasta harmaa, joka on painotettu kauttaaltaan niin, että ihmiskorva kuulee kaikki kuultavissa olevat taajuusalueet yhtä voimakkaina.
Harmaat alueet kielellistyvät usein rohkeiden metaforien kautta. Tarkka metafora on ikään kuin onnistunut mutaatio välitysjärjestelmässä. Onnistunut ei tarkoita vastuuta siitä, että kaikki ymmärtäisivät mistä kelluvassa viestissä on kyse. Joku saattaa.
Varmasti jossain puhkeaa äänen anatomiaa koskevaa kirkasta kieltä.
Kaaos rajautuu, siinä putoaa vesipisara.
Kohina tarkoittaa signaalia joka ei lunastu. Se koostuu sattumanvaraisista taajuuksista. Koska emme osaa lukea.
Asemien välitilan täyttää kohina, jonka läpi saattaa puhjeta etäistä puhetta.
Tausta kohisee, ajan alku, aurinkotuuli, lämpimät pinnat, puhelinlangat.
Kohinaa koskeva kieli operoi analogian kautta: kuten valo on valkoista ilmentäessään kaikkia nähtäviä taajuuksia, on myös kohina valkoista silloin, kun jokainen taajuusalue on läsnä fysikaalisesti ajatellen yhtä vahvasti. Tällä alueella kieli on vielä heikkoa ja toimii visuaalisen metaforistiikan kautta. Samoin kuin on olemassa white noise, on myös blue noise, purple noise, pink noise, brown noise ja grey noise.
Mutta logiikka murtuu. Kieli alkaa valua omiin suuntiinsa ja rikkoo valon spektrille perustuneen symmetrisen astiansa. Siinä missä sininen ja violetti kohina ilmentävät korkeita taajuuksia suhteessa suuremmalla energialla vastaten näin analogian mukaan sinistä ja violettia valoa, spektrin toisessa päässä brown noise viittaakin (myös) aivan toisaalle - brownin liikkeeseen, eräänlaiseen ennustamattomaan liikkeeseen ja sen matemaattiseen mallintamiseen. (Botanisti Robert Brown havaitsi ennustamattomuutta tutkiessaan siitepölyn, sekä lehtisammalten ja kortteiden itiöiden liikettä vedessä. Myöhemmin hän toisti havainnon myös tuhkalla.) Matemaattiset mallit tällaisen ennustamattomuuden matkimiseksi ovat siis myös keinoja tuottaa kohinaa.
Spektri-analogiassa ruskea kohina vastaa siis punaista kohinaa, jossa energia suurenee taajuuden pienentyessä. Valkean ja punaisen (brown) kohinan väliin jäävää kompromissia kutsutaan vaaleanpunaiseksi kohinaksi (pink noise). Koska ihmiskorva on herkempi taajuusalueensa korkeille äänille, tuntuu luontevalta korostaa matalia taajuuksia. Nimi vaaleanpunainen houkuttelee tulkitsemaan näin painotettua kohinaa yleisen ihonvärin kautta. Tämä on kuitenkin jokseenkin virheellistä, sillä varsinainen psykoakustinen kohina on vasta harmaa, joka on painotettu kauttaaltaan niin, että ihmiskorva kuulee kaikki kuultavissa olevat taajuusalueet yhtä voimakkaina.
Harmaat alueet kielellistyvät usein rohkeiden metaforien kautta. Tarkka metafora on ikään kuin onnistunut mutaatio välitysjärjestelmässä. Onnistunut ei tarkoita vastuuta siitä, että kaikki ymmärtäisivät mistä kelluvassa viestissä on kyse. Joku saattaa.
Varmasti jossain puhkeaa äänen anatomiaa koskevaa kirkasta kieltä.
Kaaos rajautuu, siinä putoaa vesipisara.
tiistai 11. joulukuuta 2007
sunnuntai 9. joulukuuta 2007
Folkloristit ovat systemaattisesti luetteloineet motiiveja (motif), jotka tuntuvat säilyvän useissa kulttuureissa ja kertomaperinteissä halki aikojen ja paikkojen. Eliaden mukaan jokaisesta sankarista tulee lohikäärmeentappaja noin 500 vuodessa (suullinen muisti). Mikä sitten pitää pienintä säilyvää tekijää (pst...) koossa?
Jos syö käärmeen sydämen, oppii lintujen kielen.
Tämä yksinkertainen maagis-looginen väite läpäisee lukuisia kertomaperinteitä.
Voiko tuon punktumin pyydystää?
Jos syö käärmeen sydämen, oppii lintujen kielen.
Tämä yksinkertainen maagis-looginen väite läpäisee lukuisia kertomaperinteitä.
Voiko tuon punktumin pyydystää?
Tunnisteet:
aika,
folkloristiikka,
logiikka,
motiivi,
pst
Jokin janoaa kolmatta poissuljettua.
Kuin otsaanpuhkeava kyseenalainen silmä se sijoittuu paljastaen yleisen palautumattomuuden - itse eron äärimmäisen pakoluonteen.
Luulen että juuri kaksiarvoisuuden itseriittoinen symmetria tekee asetelmasta valheellisen.
Kuin otsaanpuhkeava kyseenalainen silmä se sijoittuu paljastaen yleisen palautumattomuuden - itse eron äärimmäisen pakoluonteen.
Luulen että juuri kaksiarvoisuuden itseriittoinen symmetria tekee asetelmasta valheellisen.
Tunnisteet:
dikotomia,
fragmentti,
kolmas poissuljettu,
logiikka,
sama ja ero
Steve Reichin varhainen ääniteos "It´s gonna rain" jäi pysyvästi soimaan päähän kuultuani sen radiosta ehkä kymmenen vuotta sitten. Reich luuppasi muuan kiertävän saarnaajan puheesta kyseisen lauseen kahdelle raidalle ja desykronisoi niitä ulos toisistaan vähitellen täyden kierroksen, kunnes raidat olivat lopulta taas päällekkäin.
Kiinnostavan 17-minuuttisesta teoksesta tekee kielellisen äänen morfisuus. Korvan kuulema liukuu lauseesta toiseen, niin että itse kuulin matkalla ainakin lauseet "It´s gonna rain.", "There´s no rain", "It´s all rain" & "It´s alright.". Nauha oli maagista kuultavaa, etenkin kun tuo efekti tuli täytenä yllätyksenä.
Nyt tulee mieleen, että tuollaisia kokeiluja pitäisi itsekin taas tehdä. Jotain puhelähdettä sotkettuna äänisynteesiin.
Kiinnostavan 17-minuuttisesta teoksesta tekee kielellisen äänen morfisuus. Korvan kuulema liukuu lauseesta toiseen, niin että itse kuulin matkalla ainakin lauseet "It´s gonna rain.", "There´s no rain", "It´s all rain" & "It´s alright.". Nauha oli maagista kuultavaa, etenkin kun tuo efekti tuli täytenä yllätyksenä.
Nyt tulee mieleen, että tuollaisia kokeiluja pitäisi itsekin taas tehdä. Jotain puhelähdettä sotkettuna äänisynteesiin.
"Oikean käden käsineen voisi vetää vasempaan käteen, jos sen voisi kiertää ympäri neliulotteisessa avaruudessa."
-L. Wittgenstein
Vasemman ja oikean välistä eroa ei voi todentaa käsitteellisesti.
Kätisyyden, ruumiin asymmetrian nojalla kyllä.
Lukusuuntamme painovoima ja aurinko pyöriessään
viettävät kulkijaa oikealle, eteenpäin kehällään.
-L. Wittgenstein
Vasemman ja oikean välistä eroa ei voi todentaa käsitteellisesti.
Kätisyyden, ruumiin asymmetrian nojalla kyllä.
Lukusuuntamme painovoima ja aurinko pyöriessään
viettävät kulkijaa oikealle, eteenpäin kehällään.
Tunnisteet:
fragmentti,
kätisyys,
logiikka,
wittgenstein
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)