torstai 21. helmikuuta 2008

Huomautan vain että ololo-kirja on saapunut ja saatavilla. Sitä saa ainakin minulta, Jyväskylän Lukuhetki-kirjakaupasta (myös nettikauppa) ja Baari Vakiopaineesta. Helsingissä Ntamon kirjoja kaupustelee kuulemma Lasipalatsissa sijaitseva kirjakauppa sekä Like-kirjakauppa.

Jyväskylässä hinta katukaupassa on noin 12 euroa (lähettäessäni vähäiset postituskulut päälle).

Noin yleisesti kannattaa runokirjoja muutenkin tiedustella kirjakaupoista, jotta joku suuremmissakin ymmärtäisi ottaa vähän vastuuta kulttuurista.

Vaikuttaa muuten siltä, että antikvariaattien ja pienten kirjakauppojen ero on liudentumassa edistyksellisten tapausten ottaessa myyntiin kustantajien jäännöserien lisäksi myös indiemeininkejä - sarjakuvaa, runokirjoja ja muuta sellaista. Katetta uusista kirjoista tuskin ensi alkuun saa, mutta ehkä meininki houkuttelee ihmisiä kirjakauppoihin joihin ei liitykään välitöntä ahdistuksentunnetta.

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Sähköpostilaatikkoni oli osittain tukkeutunut (vain roskaposti pääsi läpi), mutta lienee jo kunnossa. Olisi miellyttävää jos webmail ilmaisisi ongelmat jotenkin.

(tarkemmin ajatellen se tekeekin sen, mutta vain yleisellä mahdollisuuksien tasolla)

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

aivonkansi alkaa olla laho.


On olemassa kirja.
Nyt jo lopullisesti keskeneräinen.

Ja luonnehdintaa.

Niin ja voin välittää noita, jos ei ole luottokorttia tai paypalit ei onnistu. Tai muutenkin.
Yritän toimittaa huomiota herättämättä. Voi kysellä sähköpostilla:
olautenn(ät)cc.jyu.fi

Ja samasta osoitteesta voi kysellä myös lainaan.

(Sähköposti oli osittain tukossa, mutta nyt sen pitäisi taas vetää.)