perjantai 19. helmikuuta 2010
tiistai 3. helmikuuta 2009
maanantai 15. joulukuuta 2008
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
tiistai 21. lokakuuta 2008
keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
keskiviikko 28. toukokuuta 2008
sunnuntai 18. toukokuuta 2008
tiistai 13. toukokuuta 2008
maanantai 5. toukokuuta 2008
keskiviikko 30. huhtikuuta 2008
tiistai 8. huhtikuuta 2008
(ololo-arvostelu Keskisuomalaisesta)
"TODELLISUUDEN MURTUMIA
Kuopiosta kotoisin olevan jyväskyläläisen Olli-Pekka Tennilän (s.1980) esikoisrunoteoksessa Ololo rakentuu eräänlainen olemisen vastatila, jossa hajotetaan totutun rakenteita. Runoissa hahmottuu hauras, epäselvä, etsivä ja samalla todellinen tapa olla.
Teoksessa haetaan järjestelmällisesti olemisen, muistin, tietämisen ja merkitysten rajaa. Siinä mielessä teoksessa on varsin filosofinen perusvire. Etsimisen avaimena on Tennilän herkkävaistoinen, keskeneräisyyden hyväksyvä kieli. Melankolissävyisissä runoissa luodaan riemastuttavalla tavalla murtumia valmiiksi valettuun maailmaan: "Pienenä ajattelin, että kaikesta huolimatta / hän saattaakin olla lohikäärme eikä äiti. / Mittailin pudotusta ja yksinäisyyttä. // kielekkeellä.
Fragmentaariset runot kerrostuvat toistensa päälle, ja raakileenomaisuus yhdistyy tarkkaan hiottuun. Tennilän vahva ote heikentyy teoksen pitemmissä runoissa, joissa on ihmetyttävän paljon ylimääräistä. Lyhyissä, sarjallisissa runoissa Tennilä onnistuu paljastamaan kerros kerrokselta jotakin huimaavan todellista."
-Outi Kaikkonen, Keskisuomalainen, tiistai 8.4.2008
Kuopiosta kotoisin olevan jyväskyläläisen Olli-Pekka Tennilän (s.1980) esikoisrunoteoksessa Ololo rakentuu eräänlainen olemisen vastatila, jossa hajotetaan totutun rakenteita. Runoissa hahmottuu hauras, epäselvä, etsivä ja samalla todellinen tapa olla.
Teoksessa haetaan järjestelmällisesti olemisen, muistin, tietämisen ja merkitysten rajaa. Siinä mielessä teoksessa on varsin filosofinen perusvire. Etsimisen avaimena on Tennilän herkkävaistoinen, keskeneräisyyden hyväksyvä kieli. Melankolissävyisissä runoissa luodaan riemastuttavalla tavalla murtumia valmiiksi valettuun maailmaan: "Pienenä ajattelin, että kaikesta huolimatta / hän saattaakin olla lohikäärme eikä äiti. / Mittailin pudotusta ja yksinäisyyttä. // kielekkeellä.
Fragmentaariset runot kerrostuvat toistensa päälle, ja raakileenomaisuus yhdistyy tarkkaan hiottuun. Tennilän vahva ote heikentyy teoksen pitemmissä runoissa, joissa on ihmetyttävän paljon ylimääräistä. Lyhyissä, sarjallisissa runoissa Tennilä onnistuu paljastamaan kerros kerrokselta jotakin huimaavan todellista."
-Outi Kaikkonen, Keskisuomalainen, tiistai 8.4.2008
tiistai 1. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)