keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

"Maailman ensimmäisenä äänen talteenottajana on pidetty keksijä Thomas Edisonia Maijalla oli karitsa -laulullaan vuodelta 1877. Nyt tutkijat ovat kuitenkin löytäneet tätäkin varhaisemman äänitteen.

Tutkijoiden mukaan pariisilainen peltiseppä Edouard-Leon Scott de Martinville äänitti huhtikuussa vuonna 1860 kymmenen sekuntia ranskalaislaulua Au Clair de la Lunea. Tutkijat löysivät äänitteen pariisisilaisista arkistoista aiemmin tässä kuussa.

Äänitys oli tehty menetelmällä, joka ei sallinut aikalaisten kuunnella äänitystä, vaan toistoon tarvitaan nykyaikaisia laitteita. Edison sen sijaan keksi laitteen, jonka avulla myös toisto onnistui." -YLE

Au Clair de la Lune
Hän marssittaa kysymysmerkkejään kohti varmaa kuolemaa.

Hän janoaa kieltä,

Järjestelee lauseiden kokoelmaa, jokaista hokemaa

kuin muovisotamiehiä. osuakseen tarkemmin.

piiloutuu älyn sekaan, niin kuin sanotaan.

Joku uneksii kahvipöytäkeskustelusta hänen puolestaan.

Hänet on pantu etsimään koherenssia,

keskittyneen mielen ilmaisua, mutta ihminen ei viihdy

hänen seurassaan, kuten ihminen saattaa muutoin viihtyä

paikoitellen

jäätävää tihkua. Ihminen alkaa rimpuilla, hajaantua kuten pilvet

ja kielensä raahautuu perässä & haarautuu edellä

kuminan kuminan kumina.


ja sitäpaitsi kielet nyt tekevät
mitä kielet tai kielet tai kielet tekevät.
keinoäly=mimikry=mukanokkaeläin

Mantis olkoon lehti puussa.

Antaa kaikkien robottien nukkua.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Miksi on hölmöä
sopia tapaaminen hänen sänkynsä luokse
kahden tunnin päähän?
Kivi voisi olla sydän, milloin hyvänsä (tulkaa kivet).

perjantai 14. maaliskuuta 2008



verenseisake.

tiistai 11. maaliskuuta 2008

Luultavasti emme edes keskustele.
lauseet keskustelee.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

ETHÄN KOSKE TAIDETEOKSEEN.

PLEASE DO NOT TOUCH THE ARTWORK.

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Ei ole eläimiä eikä ole kettuja.

Niin kuin Derzu Uzala sanoi kaikesta: ihminen. tai inuit.

Ja sitten on niitä, joita vaikuttaa olevan vaikeampi piirtää.

lauantai 1. maaliskuuta 2008




Ei ylivertainen, vaan parantunut ihminen.

Mustan laatikon sijaan taittaa punaisen.
hiht hiht. siipiranka.